Hetkellinen (animaatio 2009)

Teksti:Päivi Ahdeoja, Tuusulan taidemuseo
Laminaattiteksti ”Kun mennyt on yö – Vappu Rossi” –näyttelyyn Taidekeskus Kasarmissa 15.2.–20.5.2012
Muita näyttelyn artikkeleita • Teoksen preview AV-arkin sivuilla

tuusula_dok7_203.jpgMediataideinstallaatio Hetkellinen käsittelee katoavaisuutta ja sukupolvien yhteyden katkeamista – ja toisaalta muiston vaalimista. Teoksen lähtökohtana on Vappu Rossin äidinisän isän ja äidin Hannes Pietarisen ja Elin o.s. Kainulaisen hääkuva vuodelta 1909.

Vappu Rossi on kertonut, että pääosassa hänen teoksissaan ovat usein kasvot, joille mielen sisäinen maisema peilautuu. Pohjalla on pitkään vaikuttanut sama teema: läsnäolemisen kokemus, tämänhetkisyyden tunne, joka on kuin eksistentialistinen herääminen. Peilin voi tulkita myös oman sisäisen maailman peilautumiseksi. Tässä tapauksessa peilautuminen on hyvin sumeaa, tuskin tunnistettavaa. Aivan kuin ajallisesti etäällä.

tuusula_hetkellinen_yksityiskohta2.jpgHetkellinen-teoksessa ikkunalasin vesihöyryyn ilmaantuu maalattu kuvajainen sata vuotta vanhasta hääkuvasta. Samalla kun henkilöt alkavat erottua, ne jo alkavat haihtua sumuun: hahmot on maalattava yhä uudelleen ja uudelleen, etteivät ne kokonaan katoa.

Hillityn koristeelliset ja vanhanaikaiset kehykset koristavat tämän teoksen kuin vanhan hää- tai kaksoismuotokuvan. Esillepano viittaa myös nekrologin tai hautajaisten muistovalokuvaan. Video pyörii looppina ja se on äänetön, kestoltaan n. 1,5 min.

Taidemaalari Pekka Halonen maalasi Kaksoismuotokuvan (öljy 1895) hääkuvanomaiseksi avioiduttuaan vuoden 1895 alussa Maija Mäkisen kanssa. Maalaus edustaa Halosen symbolistista ja väriaskeettista kautta. Siinä on myös sisäänpäin kääntynyttä pohdiskelua kuten Rossin teoksessa.

Teksti:Päivi Ahdeoja, Tuusulan taidemuseo
Laminaattiteksti ”Kun mennyt on yö – Vappu Rossi” –näyttelyyn Taidekeskus Kasarmissa 15.2.–20.5.2012
Kuvat: Vappu Rossi
Muita näyttelyn artikkeleita