Filosofi Kai Alhasen teksti Jäälinnun päivät -näyttelykokonaisuudesta

MUU Galleria, Helsinki 2014; Galleria G12, Kuopio 2015

Kai Alhanen
Vappu Rossi: Jäälinnun päivät

Taiteilija on vaarallinen sana. Se tarkoittaa jotain muuta kuin sisällöntuottajaa, tuota kekseliästä henkilöä, joka työstää helposti vastaanotettavaa ja yhtä helposti unohtuvaa materiaalia laskelmoituja elämyksiä synnyttäviin kulutus- ja viihdetuotteisiin. Taiteilijuus on epäajanmukaista, arkaaista. Taide pyrkii tavoittamaan jotain arvaamatonta, ja taiteilijan on uskottava ihmisen kykyyn kuvitella maailma toisin, kuin miten se juuri nyt koetaan. Tästä syystä taiteilija ei välttämättä onnistu tuottamaan mitään kiinnostavaa, eikä taideteoksilla ole selvää välitöntä käyttötarkoitusta. Tällainen uskaliaisuuden ja tarkoituksettomuuden yhdistelmä kyseenalaistaa hetkellisiä täsmäelämyksiä suoltavan ja tehokkuutta maksimoivan elämäntapamme. Vappu Rossin taide saattaa olla tässä mielessä vaarallista, sillä siinä ilmenevät erityisellä tavalla monet taiteen tekemisen arkaaiset ja epäajanmukaiset elementit. Sanon jotain näistä elementeistä kolmen tässä näyttelyssä esiin tulevan seikan yhteydessä – piirtämisen, kasvojen ja jäälinnun.

Piirtämisestä

Rossi tunnetaan parhaiten siitä, että hän piirtää. Hän käyttää piirtämistä myös mediataideteoksissaan, usein hätkähdyttävällä tavalla. Piirtäminen tuntuu monin tavoin epäajanmukaiselta nykyisessä muokattujen ja loppuun asti hiottujen kuvien maailmassa. Piirrokset kulkevat toiseen suuntaan. Kuvien pelkistyminen piirrosviivoiksi pakottaa katsojan täydentämään havaintoaan ja luomaan teoksen itse omalla mielikuvituksellaan ja omilla kokemuksillaan. Tämä on työlästä, työläämpää kuin antautua kaikkialla näkyvien valmiita efektejä tuottavien kuvien vaikutuksille. Teokseen osallistuminen omien kokemusten avulla on kuitenkin kaiken taiteen perusta. Siksi voidaan ajatella, että Rossin piirrokset ovat taidekokemuksen anatomiaa raaimmillaan.

Teos on onnistunut tehtävässään silloin, kun se kaappaa katsojan havainnon, muistot  ja mielikuvituksen. Silloin piirustuksen viitteelliset viivat ja hienovaraisesti hahmotellut muodot mehevöityvät ja värittyvät katsojan omilla kokemuksilla. Teokset vaativat pitkää katselemista. Kun katsoja viipyy teoksen äärellä, hänen hätäilemätön ponnistelunsa palkitaan silmänräpäyksellisesti. Äkisti jokin piirretyissä kasvoissa muuttuu. Usein se on ilme, katseen suunta, suun asento, joskus jopa kasvojen muoto kokonaisuudessaan.  Teoksen hahmo, ”Gestalt”, paljastuu. Se on olemassa vain katsojan ja teoksen välisessä vuorovaikutuksessa. Toisin kuten valmiiden kulutuskuvien maailmassa, seuraukset ovat arvaamattomat ja aina yksilölliset. Vaarallista.

Kasvoista

Suomen kielen sana kasvot juontuu sanasta kasvaa. Kasvot siis ilmentävät sitä, mitä ihmisestä on tullut ja mitä hänestä on tulossa. Sana on monikkomuotoinen ja siten se vihjaa kasvojen monitasoisuuteen ja vaihtuvaan ilmeikkyyteen sekä jatkuvaan – jopa hetkittäiseen – muuttumiseen. Jokaisella on monet kasvot. Ihminen voi katsoa omia ja toisten ihmisten kasvoja löytäen sieltä jatkuvasti uutta. Kasvoihin syventyminen paljastaa alati lisää siitä, kuka ihminen on ja millainen hänestä on tulossa.

Kasvot muuttuvat elämän myötä ja siten ne ilmentävät ajan kulumisen vaikutuksia ja seurauksia ihmisessä. Yksi Rossin taiteen pääteemoista on jo vuosien ajan ollut ajan hetkellisyys ja asioiden katoavaisuus. Rohkenen ehdottaa, että tässä näyttelyssä voimme nähdä painopisteen muutoksen Rossin työssä. Katoavaisuuden rinnalla korostuu ajan toinen keskeinen piirre: kasautuvaisuus. Kasvoihin piirtyvät elämänkokemuksen kasautumat ilmentävät ajankulun luovaa puolta. Tätä voidaan kutsua ajan syvyysulottuvuudeksi, jossa ajan hetket elettynä elämänä kasautuvat toistensa varaan. Jokainen uusi kokemus saa syvyyttä aikaisemmista kokemuksista, ja koetut asiat voidaan nähdä monissa eri yhteyksissä.

Näyttelyssä tulee esiin myös kasvamisen ja kasautumisen ohella kolmas tärkeä piirre ihmiskasvoista. Se myös kertoo jotain perustavaa siitä, millaisia olentoja olemme: Kasvoissamme on myös paikka toisille ihmisille. Ihmiskasvot eivät siis ilmennä pelkästään kyseisen yksilön persoonaa, vaan niissä heijastuu myös toisten, hänelle merkityksellisten ihmisten kasvot. Tätä teemaa käsitellään humoristisesti ja samaan aikaan pelottavasti mediataideteoksessa Avioliitto. Puolisoiden muuttuminen toistensa kaltaiseksi on aluksi huvittavaa, sitten kauhistuttavaa ja lopuksi vain ihmetyttävää.  Avioliitto-teoksen muodonmuutokset antavat ponnen tutkia myös näyttelyn kasvopiirroksia tästä näkökulmasta. Millaiset toiset näkyvät kunkin meistä kasvoissa? Keiden kasvojen vaikutuksen haluamme tuntea omissamme? 

Jäälinnusta

Näyttelyn nimi viittaa antiikin myyttiin, joka on kuvattu monipolvisesti Ovidiuksen Muodonmuutokset-teoksen XI-kirjassa. Kertomuksessa tuultenhaltija Aioloksen tytär Alkyone odottaa kaivaten vaaralliselle merimatkalle lähtenyttä miestään. Kuultuaan unessa puolisonsa kuolemasta hän kulkee merenrantaan, näkee miehensä ruumiin kelluvan aalloilla ja heittäytyy tuskan ajamana mereen puolisoaan tavoitellen. Mereen heittäytyessään Alkyone muuttuu linnuksi ja lentää rakkaansa luo. Myös mies muuttuu linnuksi, ja heidän rakkautensa jatkuu uudessa olomuodossa. Talven tyyninä päivinä, myrskyjen laantuessa, Alkyone munii munansa pesässään veden päällä.

Myytti on tiheä ja monikerroksinen. Rakkaus, kaipaus ja odotus. Kärsimys ja muodonmuutos. Rauha myrskyjen keskellä. Uuden syntyminen. Nämä teemat voisivat kuvata myös taiteellista luomistyötä, mutta myös taideteoksen kokemista. Näin tulkittuna myytti muistuttaa meitä kaikkia siitä, kuinka vaarallinen toisinkokija jokainen meistä voi olla maailmassa, jossa asiat tarjotaan valmiina, nopeaa ohikiitävää elämystä varten.